KKO:1980-II-81
- Asiasanat
- Rangaistuksen mittaaminen, RL 6 luvun 2 §:n 4 kohdan soveltaminen
- Tapausvuosi
- 1980
- Antopäivä
- Diaarinumero
- V79/1538
- Taltio
- 1479
- Esittelypäivä
Ään
Lukuisiin pääasiassa omaisuus-, väärennys- ja liikennerikoksiin syyllistynyt, vankilasta karkumatkalla ollut syytetty oli majoittunut hotelliin väärällä nimellä. Tuomittaessa rangaistusta tästä viranomaisen erehdyttämisestä ei sovellettu RL 6 luvun 2 §:n 4 kohdan säännöstä, koska uusi rikos ei osoittanut sellaista erityistä suurempaa syyllisyyttä, jota voitaisiin pitää ilmeisenä piittaamattomuutena lain kielloista ja käskyistä.
IV-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Virallisen syyttäjän ja osakeyhtiö B:n syytteestä Parkanon KO p. 6/6 1979 oli lausunut selvitetyksi, että Eero A oli Parkanossa 1) 5/3 1979 asettuessaan asumaan erääseen hotelliin merkinnyt poliisiviranomaisia erehdyttääkseen näille toimitettavaan matkustajakorttiin itsestään väärät henkilötiedot ja 2) 29/3 1979 yhdessä Juhani H:n ja Helena M:n kanssa, murtauduttuaan vääntörautaa käyttäen B:n konttorirakennukseen, anastaneet sieltä yhtiön omistaman kassakaapin ja siinä olleet asiakirjat. Sen vuoksi KO, katsoen, että 2 kohdassa tarkoitetun varastamisen kohteena oli ollut erittäin arvokas omaisuus ja että varastaminen siten, huomioon ottaen myös rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, oli törkeä sekä että A:n aikaisemman rikollisuuden ja nyt ko. rikosten suhde rikosten samankaltaisuuden johdosta osoittaa hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, oli rikoslain 16 luvun 20 a §:n, 28 luvun 2 §:n 1 momentin ja 6 luvun 2 §:n 4 kohdan nojalla tuominnut A:n 1 kohdan osalta viranomaisen erehdyttämisestä 2 kuukaudeksi ja 2 kohdan osalta törkeästä varkaudesta 2 vuodeksi vankeuteen eli, kun rangaistukset yhdistettiin, pidettäväksi 2 vuotta 20 päivää vankeudessa. Sen ohessa A oli velvoitettu yhteisvastuullisesti jutussa myös rangaistukseen tuomittujen H:n ja M:n kanssa suorittamaan B:lle korvaukseksi vaurioituneesta kassakaapista 2 000, rikotuista ovista 235, asennus- ja korjaustyöstä johtuneista kustannuksista 260 ja oikeudenkäyntikuluista 200 markkaa.
Turun HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, p. 27/9 1979 oli jättänyt asian KO:n päätöksen varaan.
A pyysi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen ja lupahakemukseensa sisällytti muutoksenhakemuksen.
KORKEIN OIKEUS
KKO p. myönsi muutoksenhakuluvan, tutki jutun ja havaitsi, että KO:n päätöksen 1 kohdassa A:n syyksi luettu viranomaisen erehdyttäminen oli tapahtunut sen jälkeen, kun A oli syyllistynyt vangin karkaamiseen. Koska rikoksentekijän ei voitu edellyttää itse myötävaikuttavan rikoksensa paljastumiseen eikä paljastumista estäviä toimenpiteitä sellaisenaan voitu pitää raskauttavina seikkoina, ei A:n rikos sen vuoksi, että se liittyi vankilasta karkaamiseen, ilmentänyt tavallista suurempaa syyllisyyttä. A oli rikosrekisterin mukaan tuomittu 1970-luvulla ennen kysymyksessä olevaa rikosta toistakymmentä kertaa vapausrangaistukseen ja hän oli ennen tätä rikosta suorittanut rangaistuslaitoksissa vapausrangaistusta yli kaksi ja puoli vuotta. Pääasiassa hänen rikoksensa olivat olleet omaisuus-, väärennys- ja liikennerikoksia. A:n aikaisemman rikollisuuden ja hänen syykseen nyt luetun viranomaisen erehdyttämisen suhde ei osoittanut uuteen rikokseen liittyvän sellaista erityistä suurempaa syyllisyyttä, jota voitaisiin pitää ilmeisenä piittaamattomuutena lain kielloista ja käskyistä.
Päätöksen 2 kohdassa A:n syyksi luettu rikos osoitti sen sijaan A:n aikaisemman rikollisuuden samankaltaisuuden perusteella ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Rikoksen kohdistuminen ennalta valittuun kohteeseen ja rikoksen tekotapa osoittivat rikokseen liittyvän myös syyllisyyttä lisäävää suunnitelmallisuutta ja rikollisen tahdon voimakkuutta. Rikoksen päättyminen rikoksentekijöiden kannalta epäonnistumiseen siinä mielessä, ettei anastettavaa omaisuutta ollut löytynyt, taas toi ilmi sen, ettei kysymyksessä ollut ollut loppuun asti suunniteltu ja harkittu teko tai etevä ammattimainen toiminta. Sen vuoksi rikosta ei voitu pitää niin törkeänä, että 2 vuoden vankeusrangaistuksen tuomitseminen olisi perusteltua.
Edellä esitetyn perusteella KKO harkitsi oikeaksi siten muuttaa HO:n päätöstä, että A tuomittiin 1 kohdassa rikoslain 16 luvun 20 a §:n perusteella HO:n hänelle määräämän rangaistuksen sijasta viranomaisen erehdyttämisestä 1 kuukaudeksi vankeuteen ja että 2 kohdassa hänelle tuomittu rangaistus alennettiin 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta. Nämä rangaistukset yhdistettiin 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi 10 päiväksi vankeutta.
Ylimääräinen oikeusneuvos Winqvist, joka oli eri mieltä, lausui: myöntäen muutoksenhakuluvan tutkin jutun ja katson, ettei A, jonka aikaisemman rikollisuuden ja nyt kysymyksessä olevien rikosten suhteen katson rikosten samankaltaisuuden johdosta ja muuten osoittavan hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, ole esittänyt syytä muuttaa HO:n päätöstä muulla tavoin kuin että alennan hänelle 2 kohdan osalta tuomitun rangaistuksen 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta, minkä rangaistuksen ja 1 kohdan osalta hänelle tuomitun rangaistuksen yhdistän 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi 20 päiväksi vankeutta.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Heinonen ja Portin sekä ylimääräinen oikeusneuvos Surakka